Vihasta rakkauteen - suostumisesta elämään kipeimpienkin muistojen kanssa

Ajankohta 11.11.2009


Kalervo Aromäen tämän illan aiheena oli anteeksiantaminen - miksi ja miten kannattaisi opetella antamaan anteeksi

Uskottomuus ihmissuhteessa, luottamuksen menetys ja koettu väkivalta loukkaavat eniten. Kipu syvenee yhä enemmän, kun pyörittelemme mielessämme loukkausta ja etsimme syyllistä. Loukkaaminen saa loukatun kokemaan itsensä syylliseksi, arvottomaksi, avuttomaksi ja pelokkaaksi. Suuttumus on elämää suojeleva tunne, joka antaa voimia kohdata tilanne ja selvittää se. Suuttumus voi myös muuttua vihaksi, joka kohdistuu itseemme tai toisiin tai kenties masennumme tai käyttäydymme itsetuhoisesti.

Anteeksiantaminen on myönteistä suhtautumistapaa koettuun vääryyteen, se on sitä, että opettelemme elämään uudestaan, tällä kertaa ilman vihaa tai itsesääliä! Emme tarvitse enää paeta, kieltää tai yrittää tukahduttaa muistoja. Voimme kertoa tarinaamme painottamatta enää uhrina olemista tai tarvitsematta tahrata enää loukkaajamme mainetta. Vihamme ei enää omista meitä vaan voimme omistaa elämämme taas itse. Mennyt vääryys ei pääse ohjaamaan nykyisyyttämme eikä tulevaisuuttamme.

Anteeksiantaminen ei ole sama kuin unohtaminen.

Miten annan anteeksi?

- tunnistan ja tunnustan tilanteen
- kerron tai kirjoitan tilanteeni  > muistanko oikein? liioittelenko, vähättelenkö?
- otan vastuun siitä, miten toimin kokemuksen jälkeen. Kokemus ei ole elämäni koko sisältö, joten se pitää sijoittaa oikein elämäni kokonaisuuteen.
- annan anteeksi. Näin saan mahdollisuuden löytää uuden identiteetin, joka puolestaan muodostuu siitä palautteesta, jonka saan ympäristöstäni.
- ymmärrän, että elämäni on lahja. Lahjaa ja lahjan arvoa ei mikään voi minulta riistää. Elämäni on kaunis, koska sillä on arvo ja asema, jota elämääni itse tuomani tai toisten aiheuttama rumuus ei voi hävittää.
- suostun elämään uudesta identiteetistäsi käsin

Anteeksiantamisen prosessi

1. Tunnistan vihani ja kipuni
Millaiset selviytymiskeinot olen ottanut käyttööni? Miten olen suojellut itseäni? Hyväksyn vihani; sille on perusta. Käsittelen loukkausta ja hyväksyn loukkauksen syvätkin vaikutukset elämääni ja sen mahdollisuuksiin.
- tajuan, että elämä ei ole oikeudenmukaista ja reilua

2. Päätän antaa anteeksi
Tarvitsen sydämen ja mielen muutosta, koska tajuan, etteivät vanhat selviytymismallit enää toimi. Haluan miettiä anteeksiantamusta vaihtoehtona. Sitoudun anteeksiantoon.

3. Annan anteeksi
Mietin asioita uudesta näkökulmasta.
Kykenen tuntemaan myötätuntoa loukkaajaa kohtaan-
Sisäistän kipuni. Kipuni muuttuu arveksi, joten se ei enää avoin haava, joka vaatisi huomiotani joka hetki. Joudun antamaan moraalisen lahjan loukkaajalle. Se tarkoittaa sitä, että anteeksiantamus on aina enemmän kuin koettu loukkaus. En saa anteeksiantaessani hyvitystä kokemalleni vääryydelle.

4. Elän anteeksiantamuksessa
En ole maailman ainoa anteeksiantanut ihminen, muutkin ovat oppineet elämään tuskansa kanssa.
Tarvitsen itsekin anteeksiantoa, koska loukkaan itsekin muita tahattomasti ja tahallisesti.
Haluni vahingoittaa loukkaajaa vähentyy ja haluni tehdä hyvää loukkaajalle lisääntyy.
Suostun elämään elämän epäoikeudenmukaisuudessa.

Loukkaaja voi mahdollisesti antaa “pienen lahjan” antamaani suurta “moraalista lahjaa” vastaan, jos hän kykenee tunnistamaan, miten loukkaus on minuun ja elämääni vaikuttanut. Jos hän ei tähän kykene, ei loukattu voi kutsua loukkaajaa omaan elämäänsä kovin läheisesti takaisin, koska muuten sama tilanne jatkuu aina edelleen.


Oivalluksen saaneena Päivi